Jäin työttömäksi kesä-heinäkuun vaihteessa. Ei minua irtisanottu tuotannollistaloudellisista syistä niinkuin työttömien enemmistön kohtalo tällä hetkellä on, vaan ihan muuten vaan koeajalla. Suoriutumiseni ei vastannut odotuksia. Minun suoriutumiseni! Minun uratykin, joka kymmenen vuoden työhistoriani aikana olen ehtinyt olla kahdeksassa eri tehtävässä. Kuvittelin olevani hyvä, mutten ollutkaan.
Päätin alkaa kirjoittaa tätä blogia, kun eilen luin ammattiliittoni lehteä, Ekonomia. Siinä oli juttu työttömäksi jäämisestä ja toisaalta siitä, miltä työpaikan säilyttäneistä tuntuu, kun kavereita viereltä vietiin. Lehdessä irtisanotuksi tulemisen kriisi oli vaiheistettu muistaakseni neljään eri vaiheeseen. Minäpä tarkistan, hetkinen.
Elikkä ensimmäisessä vaiheessa ollaan sokissa ja tuntuu, ettei voi uskoa, että minulle käy näin. Toisessa vaiheessa koetaan sisäistä epäjärjestystä sekä epävarmuuden ja uhan tunteita. Kolmas vaihe on surutyötä ja luopumisen tuskaa ja lopulta nelosvaiheessa tehdään arviointia ja pohditaan, mihinkä lähtisi, kouluun vai töihin. Tämä vaiheistus on siis uusimman (7.09) Ekonomi -lehden ja Tiina Saarelma-Thielin ja Anne Kuorsalon mukaan referoitu.
En osaa sanoa, missä edellä kuvatussa vaiheessa olen. Ehkä koin sokin, ehkä en. Tirautin muutaman kyyneleen samana päivänä, kun sain potkut, ja laitoin tiedon tekstarilla kaikille kavereille. Ajattelin, että parempi kertoa heti ja suoraan, ettei sitten myöhemmin tarvi nikotella, kun asia kuitenkin on jollain lailla nolo ja vaikea.
Epävarmuutta olen kokenut paljon. Kuitenkin aloin toimia heti, sen kummemmin miettimättä. Ehkä olen edelleen sokissa. Pitkäaikainen unelmani on ollut yrittäjäksi ryhtyminen, ja hain heti heinäkuussa työ- ja elinkeinotoimiston järjestämään yrittäjävalmennukseen. Pääsin kurssille ja se päättyi juuri. Kahdessa kuukaudessa tulin siihen tulokseen, että ei minusta vielä ole yrittäjäksi, mutta ehkä myöhemmin. Minun täytyy vielä saada hioa yritysideaani. Ja toisaalta, itsetuntoni ja energiani on potkujen jäljiltä aika alhaalla, ja koen, että minun on saatava varmuutta ja rohkeutta lisää ennen kuin voin lähteä niin kokonaisvaltaiseen yrittäjän maailmaan.
Kun kurssi oli loppusuoralla, hain toiseen työvoimapoliittiseen koulutukseen, ja pääsin sinnekin. Se alkaa maanantaina. Olen siinä mielessä onnekas, että olen tullut valituksi haluamilleni kursseille, mutta en tiedä, johtaako se mihinkään. Toistainen työurani on ollut sellainen, etten tiedä, mihin voisin kokemuksellani työllistyä. Toisaalta haluaisin vaihtaa vaativista asiantuntijatehtävistä johonkin yksinkertaisempaan ja sosiaalisempaan, mutta tietysti riittävän haastavaan työhön. Ehkä tulevasta koulutuksesta on siihen apua ja hyötyä.
Vielä työttömän taloudesta. Tuntui todella uuvuttavalta olla neljä kuukautta ilman tuloja. Ehdin jo tottua ihmisarvottomaan elämään. On rankkaa olla rahaton. Nyt tunnenkin itseni kroisokseksi, kun sain vihdoin kesäkuukausien tukia. Olen todella kiitollinen ansiosidonnaisesta järjestelmästä. Vaikka en pysty lyhentämään asuntolainaa niin paljon kuin ennen, pystyn kuitenkin ihan kohtalaisen paljon, ja rahaa riittää elämiseenkin. Verotus putoaa niin paljon. On silti haikeaa olla selvästi aikaisempaa pienemmillä tuloilla. Paitsi totuin siihen hoitovapaalla ollessani; opin kuluttamaan vain kaikkein oleellisimpaan. Kiitos suomalaiselle työttömyyspäivärahajärjestelmälle!
Tällä palstalle tulen purkamaan työttömän ekonomin ajatuksia ja tunteita. Ehkä kirjoitukset liittyvät myös muuhun, esimerkiksi ajankohtaisiin aiheisiin tai lapsiperhe-elämään. Otan mielelläni vastaan kommentteja kirjoituksistani!
